Takana ensimmäinen kunnon kesäloma. Reissujen odotusta ja oman kodin valmistumisen odottamista. Vahvoja tunteita toisen rakastamisesta ja äärettömän miellyttävää olla toisen kanssa, tavata ihmisiä ja reissata. 

On ollut myös rankkaa. Tutntuu, että on tullut niin paljon niin lyhyessä ajassa. Olen huomannut olevani aivan lapsi vasta ja joutunut kasvamaan paljon jopa niin paljon, etten tiedä pystynkö niin paljon edes kehittymään. Tarve kehityksestä on tullut sellaisen parisuhteen myötä jossa haluan olla ja pitää kiinni. Haluan olla toiselle paras mahdollinen ja kohdella toista hänen ansaitsemalla tavallaan. Oma kriisi on selkeä. Bonuslapsen myötä olen joutunut käsittelemään omaa lapsuuttani ja omaa tapaa kasvattaa. Olen joutunut oppimaan jakamaan toisen huomion ja olen oppinut että joku kolmas ulkopuolinen osapuoli voi määrittää meidän elämää ja esimerkiksi minun lomamatkoja. Se on tuntunut hurjalta. Olen kuitenkin ollut avoin näille tunteille ja puhunut niistä miehenikin kanssa avoimesti. Ensimmäinen askel kasvuun ja kehitykseen on tiedostaa ja myöntää omat tunteet ja kokemukset. Olen myös mielestäni saanut vähän liikaa osakseni. Tuntuu epäreilulta, että sinut on tuomittu jo etukäteen ja sellaisten ihmisten toimesta, jotka sinua ei edes tunne. En myöskään suostu olemaan syypää kun jonkun muun pitäisi katsoa peiliin sen sijaan, että aina etsii syyllisiä jostain muualta. Tämä elämä on todellisten asioiden myöntämistä ja niiden kanssa elämistä. Ei mitään kulissia ja itsensä pelastelua kolauksilta.

Välillä itkettää ja ylianalysoituttaa. Näen siinä kuitenkin mahdollisuuden kasvulle ja helpotukselle.