Tämä kevät iski taas rankasti. Hirvee surina korvien välissä, mutta tuntu olevan vielä jotenkin hallinnassa. Tanskan reissulla lähti hiukan lapasesta. Tapasin pojun, rusetti kaulassa. Olen päättäny elää hetkessä. Ryhtyä kaikkeen hulluun ja villiin ja mennä flown mukana. Vältän kaikkea järkeilyä ja pohdintaa ja sitä ajatusta, että onkohan tämä nyt ihan normien mukaista ja mitä muut ajatteleen. Tuntuu, että hukkaan puolet elämästäni. Ajatus villistä ja yllätyksellisestä seikkailuelämästä tuntuu nyt todella tavoittelemisen arvoiselta mutta toisaalta mahdottomalta, arki pilaa. Lisäksi tarvin ympärilleni ennakkoluulottomia extemporee ihmisiä jotka jakaa samanlaisen ajatusmaailman mun kanssa. Olen myös varma, että olen koukussa ihastumiseen, perhosiin vatsassa, yllätyksellisyyden tuomaan adrenaliiniin. Tiedän, että kohta mikään ei enää riitä, mikään ei tunnu miltään. Hukkaankohan itseni? Olenkohan itse vaaraksi itselleni sillä teen tätä itseni takia.

Jätin taakse pitkän jutun. Hyppäsin tuntemattomaan. Kyllästyin, niinkuin aina käy. Meni liian vakavaksi toiselta puolelta, halusi jotain muuta kuin minä. Oli kyllä erilainen persoona, hauska ja söpö. Himos juhannus ja Ruissi. Ruissi mun elämäni ruissi. Täydellinen keli, seura ja meininki. Uusia tuttavuuksia, lavalta toiselle aina eri seurassa, miehiä riitti. Villeen olisin halunnu tutustua paremmin, meillä oli kipinää. Just koko reissu semmosta täysillä elämistä mitä haluan, tutustua uusiin ihmisiin, tehdä hölmöjä juttuja ajattelematta ja nauttia, unohtaa kaikki muu. Tuntuu, että nyt alkaa olla iän puolesta viimeiset hetket tehdä ja elää, vielä voi laittaa iän piikkiin miten hölmö ja hullu ja villi on. Toisaalta toivon, etten ikinä ikinä paadu ja aikuistu, mutta nuoruus on ihan täydellistä, pelottaa ajatus sen menettämiestä.

Mulla ei tuu enää krapulaa, ja juomingit maittaa. Olen tänä kesänä koittanut tehdä kaikkea sellaista mitä en koskaan ennen. Olen myynyt kirpputorilla, tehnyt hyväntekeväisyyttä (eläimet ja vähäosaiset ihmiset), ottanut ripsenpidennykset, käyny himoksella ja ruississa ekaa kertaa, luvannut kirjottaa työsopparin vuoden loppuun, ottanu lainaa, alkanu asuntosäästäjäksi, harrastanu yhdenillan juttuja ja suhteellisen ahkeraan. Ollut kolarissa ja rengasrikossa, treffaillu Turkulaista, eronnu, bilettäny jatkoilla tuntemattomie kanssa ja reissannut yksin Helsingissä yön pimeinä tunteina. Haluan tehdä vielä paljon, mutta pinnallisemmista asioista tatuointi ja hiuksenpidennykset on listalla.

Viikonloppu pk seudulla oli yks elämäni hienoimmista. Ei mitään ihmeellistä mutta silti niin täydellistä. Jäin juhlien jälkeen jatkoille baarimikkojen kanssa. Menoa olis riittäny useampaankin suuntaan mutta alote tuli kyllä multa. Kännyn lataaminen oli hyvä ja siitä päästiin juttuun, eikö hän meinaa tulla tiskin toiselle puolelle ollenkaan. Työkaveri olis halunnu mut mukaan bilettämään, totesin, että otan sun työkaverin. Odotin työvuoron loppuun ja lähdettiin, kävellen ja bussilla. Loppu jää aikalailla historiaan. Täydellisyyttä. Miten voi olla niin mahdottoman jees. Tyyppi oli aika fiiliksissä mutta nyt mulle vierasta, ettei toinen olekkaan heti saatavilla. Eikö oikeesti kiinnosta vai esittääkö vaikeeta. Mitä pitäis tehä. Mä en lähde kenenkään perään huutelee, annan köyttä mutta oletan että sieltäkin tulee. Tylsää kun juuri sillon kun tuntuu ettei voi saada, olis paljon kiinnostusta..:D Ehkä juuri siksi. Tiedän kuitenkin että kaks viikkoa ja alan jo kyllästymään. Tässä toki vois olla potentiaalia, sillä elämäntyyli sopis juuri mun menovaiheeseen, enkä todellakaan hae mitään vakavaa, vaikken panis hanttiin vaikka siitä semmosta tulis. Tyhmä ihminen, miks pitää aina ajatella että tulis jotain vakavaa, emmä ehkä kuitenkaan osaa yhen illan sättöjä täysin pyyhkii heti, jään jotenki takertuu, en oo viel tarpeeks äijä ;) Mulla alunperin illan asenteena, menen mihin vaan, teen mitä vaan, miten kauan vaan ja toinen ihminen saa päättää kaiken. Mä en haluu aina olla päsmäämässä. 

Haluan semmosen jutun, missä tehdän kaikkea hölmöä, pidetään hauskaa ja tehdään seikkailuja ihan extemporee. Ei niiden tarvi olla suuria, mutta en halua paatunutta arkea. Ihan vaan, että kiivetään johonkin nauttimaan toisista ja tähdistä, ajetaan johonki suuntaan niin pitkälle ku mieli tekee ja eletään siinä hetkessä ja sitä fiilistä ja toisiamme. Huomioidaan toisia, vietetään pitkiä aamiaisia sängyssä, nauretaan ja hengitetään rintarinnan. Haluan tehdä myös semmosia asioita joita en voisi ikinä kuvitella tekeväni. Olen valmis rikkomaan omia paatuneita rajoja  ja haluan tehdä sitä ja rankasti. Haluan alkaa elää semmosta elämää mistä nautin, urbaania kaupunkielämää Helsingin ydinkeskustassa reivaten riittävästi. Siinä jo monta semmosta asiaa mitä en osais kuvitella itseni tekevän. Mut VITTU ihan oikeesti, miks mä elän puoliteholla ku haluun elää vittu ihan päätyyn ja täysii. Haluun päästää kaikista estoista ja heittäytyy jonku vietäväks, flown ja toisen ihmisen. Musiikki helpottaa mun oloa. Pystyn irrottautumaan tästä hetkestä ja elämään ajatuksissani muualla.