Mun elämässä länsirannikolla ei ole sen suurempia puutteita, itseasiassa se on aika hauskaa. Käyn töissä työpaikassa josta pidän, mutta joka on raskasta. Mulla on kolmivuorotyö joten vapaata on ja pystyn lenkkeilemään, treenaamaan, nukkumaan, käymään salilla ja viihteellä. Mulla on monta paikkaa jossa yöpyä ja auto jota käyttää. Myös sosiaalisia kontakteja on, mutta voisi olla enemmän.

Silti, joka kerta kun pääsen Joensuuhun muuttuu fiilis. Joensuussa mulla on oma koti, omat harrastukset, omat menot, elän omilla ehdoilla ja pystyn rakentamaan päiväni opintojen puitteissa. Fiilis on rento ja vapaa. Pystyn tekemään kaikkea hauskaa ilman sen suurempia velvotteita, suurimmat niistä on siivoaminen ja kaupassa käynti :D Maisemat jo saa mulle "opiskelijafiiliksen". Tulee mieleen kaikki hauskuus mitä on koettu ja se elämäntyyli mitä opiskellessa voi harjoittaa.

Mua harmittaa että tää loppuu. Olen onnellinen niiden puolesta joilla opiskelijuus on vasta alussa. Vastaantulevien nuorten kohdalla mietin, että miten minä voisin olla tuossa tilanteessa, he ovat varmaan ekan tai tokan vuosikurssin opiskelijoita jotka ovat yhdessä lähteneet shoppailemaan.

Graduohjaajalle sanoinkin, kun kyseli, koska aijon valmistua. Sanoin, etten aijo! Mitä mä sitten elämälläni teen? xD Kaikki muuttuu taas, ja mihin mä asetun. En haluu Joensuusta pois, enkä tiedä mihin asettuisin. Olen tyystin ovet auki ja odotan jotain, joka vie mut jonnekkin suuntaan ;) Voisin ajatella kyllä vielä opiskelevani.