lauantai, 9. maaliskuu 2019

Epävarmuutta, onko se vain omien korvien välissä?

Nyt kun istun kevättäodotellen oman kotini olohuoneen lattialla, olo on toisaalta helpottunut mutta toisessa hetkessä epävarma. Rakastan kotiani enemmän kuin mitään. Välillä jopa pohdin pidänkö siitä mitä minulla (koti, työ, matkustelu jne.) jopa enemmän kuin siitä kenen kanssa kaiken tämän jaan. Kotona minulla on hyvä olla. Tästä en halua luopua, mutta haluan luoda sellaiset olosuhteet, että itselläni ja rakkaimmallani on hyvä olla.

Sairasteluiden myötä olen tullut epävarmemmaksi. Toki se kulkee muutenkin aalloissa, mutta on ollut liikaa aikaa pyöritellä päässä samoja keloja samalla kun en ole voinut tehdä mitään. Tiedän, että en voi omistaa toista, mutta toivoisin, että voisimme omistautua toisillemme niin kauan kuin olemme yhdessä. Mikäli tulee tilanne, ettei toinen halua uhrata elämäänsä ja omistautua toiselle, voitaisi se hoitaa fiksusti toista kunnioittaen. 

Näen tässä mahdollisuuksia hyvään. Välillä kuitenkin toivottomuus siitä, että vaikka itse yrittää, toisella ei ole kapasiteettiä kehittyä. Haluja varmasti olisi, mutta kun on noin pitkään elänyt eikä ole missään vaiheessa ajatellut, että jonkin itsessä ja omissa toimintatavoissa tulisi muuttua, en usko, että asiat tulee muuttumaan. Turhauttaa.

Toisaalta näen todella vaivattoman tulevaisuuden. Oma rauhattomuus vaatii vielä työstämistä, mutta se on tämän vuoden projekti.

torstai, 2. elokuu 2018

Pohdintaa tämänhetkisestä

Takana ensimmäinen kunnon kesäloma. Reissujen odotusta ja oman kodin valmistumisen odottamista. Vahvoja tunteita toisen rakastamisesta ja äärettömän miellyttävää olla toisen kanssa, tavata ihmisiä ja reissata. 

 

On ollut myös rankkaa. Tutntuu, että on tullut niin paljon niin lyhyessä ajassa. Olen huomannut olevani aivan lapsi vasta ja joutunut kasvamaan paljon jopa niin paljon, etten tiedä pystynkö niin paljon edes kehittymään. Tarve kehityksestä on tullut sellaisen parisuhteen myötä jossa haluan olla ja pitää kiinni. Haluan olla toiselle paras mahdollinen ja kohdella toista hänen ansaitsemalla tavallaan. Oma kriisi on selkeä. Bonuslapsen myötä olen joutunut käsittelemään omaa lapsuuttani ja omaa tapaa kasvattaa. Olen joutunut oppimaan jakamaan toisen huomion ja olen oppinut että joku kolmas ulkopuolinen osapuoli voi määrittää meidän elämää ja esimerkiksi minun lomamatkoja. Se on tuntunut hurjalta. Olen kuitenkin ollut avoin näille tunteille ja puhunut niistä miehenikin kanssa avoimesti. Ensimmäinen askel kasvuun ja kehitykseen on tiedostaa ja myöntää omat tunteet ja kokemukset. Olen myös mielestäni saanut vähän liikaa osakseni. Tuntuu epäreilulta, että sinut on tuomittu jo etukäteen ja sellaisten ihmisten toimesta, jotka sinua ei edes tunne. En myöskään suostu olemaan syypää kun jonkun muun pitäisi katsoa peiliin sen sijaan, että aina etsii syyllisiä jostain muualta. Tämä elämä on todellisten asioiden myöntämistä ja niiden kanssa elämistä. Ei mitään kulissia ja itsensä pelastelua kolauksilta.

 

Välillä itkettää ja ylianalysoituttaa. Näen siinä kuitenkin mahdollisuuden kasvulle ja helpotukselle. 

lauantai, 14. lokakuu 2017

Elämä vie...

Missä mä menen?

Mulla on täydellinen työ, ihana koti ja parisuhde. Olipa kamala kirjoittaa noin :D 

Pyrin olemaan parempi kuin koskaan ennen. Haluan yrittää ja olla todellakin sen arvoinen, että tämä juttu kantaa. 

Luulen ettei tulee olemaan helppoa. En etsi täydellistä, etsin luotettavaa. Rakastan todella paljon, näen todella hyvän tulevaisuuden.  Sellaisen josta olen aina haaveillut. 

Töitä pitää tehdä ja kasvaa pitkin matkaa. Tämä ihana positiivinen haaste ja rakastan kehittää itseäni paremmaksi ihmiseksi.

sunnuntai, 9. huhtikuu 2017

Mikä mikä fiilis

Uskomatonta, outoa ja pelottavaa. Onks tää aitoa ja oikeeta tunnetta? Riittävän vahvaa? Kestääkö.. Jotain ihan erilaista kyllä mitä olen koskaan tuntenut. Erilaista rakkautta, terveempää ja tasapuolista. Jotenkin tuntuu, tää on kypsempää ja levollisempaa kuin 8vuotta sitten.

Mä olen kyllä vaarallisesti hönähtänyt. Tuntuu oudolta, ei yhtään mun tapaista mutta olen niin onnellinen jos musta löytyy tämäkin puoli, ei pelkkä kyyninen kovanaama joka ei kykene heittäytymään. Mul on ihan sama kuinka käy, mä menen edelleen hetken vietävänä. 

Mua ei tukehduteta. Mä saan tilaa mut myös ymmärrytstä ja paljon hellyyttä. Meil on hauskaa ja samanlaisia kiinnostuksenaiheita. Mul on rauhallinen sielu, ei hötkyile joka suuntaan ja parasta on vaan olla kainalossa rutistuksissa. Mä joudun varmasti tulee aika paljon vastaan. Ja olen jo koittanut tullakin ja kertoa omista haasteista. 

Parhaita hetkiä tällä viikolla on paljon. Yksi kun kaikkien ennakkoluulojeni jälkeen viihteellä ollessa hän liittyi seuraan. Tajusin vaan, tässä vieressä on hyvä olla. Hirveä ikävä ja halipula. Samalla ahdistus muista ihmisistä ja edellisen suhteen traumat juomistilanteista. En edes katsonut ketään muuta tai ajatellut kenestäkään mitään sellaista. Halusin vaan yhden.

perjantai, 10. maaliskuu 2017

Aivan sekaisin...

Vuosi tuli täyteen tätä säätöä. Mä olen jo niin monesti ollut valmis sanomaan, että mulle riitti. Joku siinä kuitenkin on, että olen aivan liian heikoilla. En edes käsitä mitkä ne ominaisuudet on mikä tässä viehättää, en käsitä, enkä usko, että meillä voisi olla edes mitään tulevaisuutta, en usko viihtyväni ja pysyväni tyytyväisenä kovin pitkään. 

Nyt kuitenkin koko pakka on hajoamassa ja juttu paljastui. Olen älyttömän surullinen toisen puolesta. Olen saanut puheluita ja viestejä, ja mun tekee niin pahaa toisen puolesta. Olen sitäpaitsi kauhea ihminen. Tää juttu on todella sekava, tuntuu että kaikki mustamaalaa toisiaan ja tavoitteena saada mut vaan sekasin. Sekasin mä olenkin ja haluan juosta ja lujaa karkuun. Mutta oikeasti mä en halua mitään muuta kuin rakastaa ja rakentaa elämää. 

Nyt tuntuu, etten pysty mihinkään vakavaan. Eikä se ole järkevääkään, itseäni siinä huijaisin ja satuttaisin tuollaisen ihmisen rinnalla. Olen aivan liian vahva persoona, että tukehduttaisin toisen ihan varmasti. Toisen suunnitelmat tuli aika vasten kasvoja; kaikki tunteet ja tulevaisuuden suunnitelmat. ÄH, olis ihana ajatus, muttei siitä tule mitään kun tää juttu on lähteny näin kierona liikkeelle joskus. Luottamussuhteeseen ei ole mahdollisuuksia.

Edelleen, nyt pitäisi juosta ja lujaa. Miks mä en tee sitä jo???

Loma ja viikonloppu on ollu ihana <3 Hitaita aamuja, treeniä, ulkoiluja, Helsinkiä. Synttärilahjaksi 26ruusua <3 Helsingissä kavereita, shoppailuja, viihdettä, kaupunkielämää, ulkona syömistä, elämysmatkailua lähiössä ja hotellitreffejä <3 Siis täydellinen vkl lyhyillä yöunilla, muuten ei kerkeisi tehdä kaikkea mitä haluaa jos ei jostain tingi. Skumppaa ja haleja yömyöhään, hirmuhyvältä tuntuvia haleja kainalossa, kesken unien heräämistä halimaan ja söpöjä aamuherätyksiä <3 Intohimoa ikkunalaudalla, kaupungin vilinän yllä. En valita.

Mä oon hukassa ja helvetin heikoilla. Tarviin apua ja mulla on vahvoja tukia, mutta en ole valmis vastaanottamaan sitä. Järki sanoo kyllä mitä pitäisi tehdä, tunne sanoo, että kato vielä.