Ajattelin alkaa muistelemaan miten se kaikki päättyi.. En ikinä olis voinu uskoo että mussa olis niin paljon munaa sanoo SORONO.. Monestihan sitä puhuin et mua ei kohdella näin ja sit ku mitta on täynnä ni otan ja lähden, se on joku kaunis päivä. Ihmettelin miten mä siedin siltä niin paljon. Kai ajattelin että se on niin lapsi ja rakastaa mua hirveesti, ei vaan osaa oikein toimia.. Se on nuori ja tietysti sillon täytyy mennä.

Mä olin hirveen julma. Yritin jättää sitä jo joulukuun alussa, mutta se sai mut puhuttua ympäri ja menin takasin Helsingin reissun jälkeen. Ei se tuntunu enään mitenkään samalta mutta vittu ku oon hyvä pitämään sisälläni asioita jonkin aikaa. Mä oon alusta asti ollu ihan varma että tää on jotain niin speciaalia että tämmöstiä juttuja, tämmöstä yhteyttä ei vaan tuu joka nurkalla vastaan. Se on uskomatonta ja aikanaan sen loppuminen tuntu mulle täydeltä maailmanlopulta... Itkin monta päivää silmät päästä pihalle ku olin varma että nyt se loppuu. Aina kaikki kuitenkin palautu ennalleen niinku aina. Se saatto tehdä ja sanoa mulle ihan mitä vaan ja seuraavana aamuna oltiin niinku ei mitään...Taas naurettiin ja oltiin lähekkäin. Sen oli pakko mennä niin ku en pystyny elämään ilman toista. Mulle ei sillon selvinny miten kiinni se oli mussa. Miten paljon se rakasti mua ja miten paljon mä vaikutin sen elämään.  Voi vittu niitä meidän hetkiä, oltiin aina yhdessä. Saatettiin peuhata päivä tolkulla, vaan maata sängyssä ja molemmat halus toisiaan. Sen kanssa pysty olemaan niin luonnollisesti, rennosti, sanomaan mitä vaan, tekemään mitä vaan ja nauramaan päälle. Mä olin ihan hullu sen kanssa.

Se kuitenkin meni paljon kavereittensa kanssa ja kun on niin kakara, ei tajunnu että olisin voinu hyvin olla mukana. Minä kun en todellakaan itteäni tyrkytä mukaan jos ei tajua pyytää. Kesällä yöt oli pahimpia, se saatto pelata ja istua kaverien kans tallissa, ja luvata että tulee mutta lähtikin ajelemaan koko yöksi...Ja aamulla saatoin lähteä töihin ennen ku se ees tuli viereen. Sitä ei vittuakaan kiinnostanu miltä musta tuntu, mun piti vaan kestää.. SE ei vaan ole vielä eläny niin paljon että "tee toiselle niinkuin haluat itsellesi tehtävän". Mä yritin. Mutta riitahan siitä tuli, niin vitun iso että viikko tolkulla piti olla vihanen mulle ja mä en kestä semmosta. Mun psyyke ei kestä riitelyä pitkään. Halusin sille vittu vaan parasta, halusin että sillä oli asiat hyvin. Halusin pitää sitä hyvänä...Tehä sille mieliks koska rakastin sitä.., En oo koskaan rakastanu ketään niin paljon ja nyt voin sanoa että tiedän mitä rakkaus on. Muistan kun vielä biologian opettajalta tunnilla kysyin että "mitä on rakkaus".. Se on uskomaton tunne ja sen tunteen jälkeen kaikki "ihan jees"-suhteet tuntuu ihan vitun mitättömiltä ja turhilta.

Me riideltiin loppuaikana tosi paljon. Me ollaan molemmat semmosia persoonia että periksi ei anneta.. Just ihanaa mutta haasteellista. Se on vielä rajummin semmonen.. Monet kerrat mä makasin sen päällä enkä lähteny sen luota mihinkään vaikka käski... En halunnu, en halunnu riidellä... Halusin olla lungisti ja chillata, en riidellä koska se tuntuu ihan vitun turhalta ainaki semmosista turhista asioista.. Muistan ku anoppikin sano että "onko teidän pakko aina riidellä", ei vittu, siinä vaiheessa aukes kyllä silmät kunnolla kun muutkin sen jo huomaa. Kaikki lähti kun mulla alko olemaan muitten miesten kanssa kaverisuhteita jota tämä ei sulattanu ollenkaan.. Se sekos täysin niistä ja väitti että meillä olis jotain enemmän. Mun piti salata facekeskustelut koska se suuttu niistä kun "me aina facessa keskustellaan" ja ne kävi salaa kahvilla mun luona koska ei se olis muuten onnistunu.. Ne jätkät oli VITTU VAAN KAVEREITA ja on edelleen...Mutta kun ei voinu luottaa..

Pystyin puhumaan näiden jätkäystävien kanssa paljon tästä mun suhteesta ja luulen että niiltä saaman tuen ja kannustuksen seurauksena sain voimaa heivata Jäbän. Tunne vaan laimeni ja tuli semmonen olo että vois kattella muitakin, ja siinä vaiheessa on hyvä jättää toinen ettei tule loukkaamaan sitä. Meidän suhteen aikana mä en koskaan katellu muita miehiä. Olin onnellinen vaikka usein vitun pärinöissä.. Olin tyytyväinen.. Sillon ku meillä meni hyvin, meillä meni vitun hyvin...Sillon ku oli alkoholia...meni vitun huonosti.. Ei aina...Mutta usein... Huomaan ittessäni että mua vituttaa jos mun seurustelukumppani juo, vaikka ite joisin..:O SE vituttaa niin saatanasti ja kaikki se käytös ku ihminen muuttuu niin paljon.Nää on selkeitä traumoja lapsuuden alkoholismin näkemisestä... Se on hirveetä... Sieltä olen kai senkin oppinu että seuraavana aamuna se ihminen on ihan normaali ihana itsensä taas joten ei kannata eilisistä välittää..:/ Mun mielestä tää on todella pelottavaa ja harmillista.... Mun lapsuuden olot häiritsee mun elämää.

Joulu oli pahaa aikaa... Riideltiin... Aaton aattona tein paljon kotona hommia, näin sukulaisia ja muuta mitä jouluna tehdään. Olin illalla vapaa ja soitin että nyt mä tuun kainaloon. No tämä oli lähteny toisen muijan luo juomaan kaveriensa kanssa. Vittu mä suutuin...Hän vaan totes että "En mä ala sua koko päivää odottamaan"... Olis sit idiootti keksiny jotain muuta hommaa.. No meni ehkä 3 tuntia ni yllätys et mä tein sovintoelkeen koska en halua riidellä, se on mulle yhtä tuskaa. Mentiin sit kaverin kyytiin yhdessä ja siellä se yritt pomottaa että istuu kokoajan edes..Sit ku menin eteen vaikka se kiels, se suuttu.. Alko selittää et mul on jotain juttuja muitten kanssa..Menin väkisin sisään sen kanssa sen luo... Menin sänkyyn viereen ja otin vaatteet pois. Mun sim-kortti oli sökö ja Aatto-aamuna piti ajoissa mennä se vaihtamaan kun liikkeet oli vielä auki. Pyysin sitä laittamaan herätyksen eikä se laittanu. Sanoin että mä laitan sit ku se nukkuu ni salaa.. Ei, tämä sammuttaa puhelimen. Sit meni hermo, ja ku se vielä siinä avautu, vedin sitä kämmenellä täysillä naamaan. Siitä se paini sit lähti.. Olin ihan hermona. Se yritti heittää mut ulos sen huoneesta lähes ilkosillaan, mentiin vauhdilla käytävään ja taulua päin ja anoppi tuli viereen rauhottelemaan tilannetta ja koitti saada meitä irti toisista. Se heitti mut sänkyyn ja itkin siellä vaan....Se tuli takasin enkä voinu enää olla. Nousin istumaan ja itkin ja koitin saada henkeä.. Pakko oli lähteä.. Puin vaatteet ja kävelin porukoille jossa nukuin joulun. Äiti, sisko, siskon jäbä ja äitin mies oli kotona, ja säntäsin vaan ylös itkemään. Äiti tuli lohduttamaan ja sisko myös...Miten tärkee perhe voi olla... Jos kukaan ei puhuis mulle järkeä olisin varmaan ihan helisemässä. Niiltä saan niin paljon...Ne ei ees tajua miten kiitollinen oon kaikesta vaikken sitä huutelekkaan. Jäbä yritti saada mua jäämään ja oli itekki huolissaan, vielä ikkunasta huus mun perään että tuu takas....Sanoin vaan että tää oli tässä, en voi enää tulla, mua on kohdeltu tosi huonosti. Aamu kuitenki koitti, enkä todellakaan halunnu olla riidoissa. Soitin ja pyysin anteeksi että löin... Siitä alkoi meidän viiminen hyvä yhdessä olo... Se oli niinku kynttilän ihan viimeiset talet olis palanu loppuun ja kynttilä vaan sammuu.. Jouluaatto-illan se vielä oli meillä ja fiilisteltiin... Nukuttiin eka yö meidän porukoilla yhdessä ja oltiin lähekkäin. Mä niin rakastin.......

Joulupäivänä lähdin ulos viihteelle kaverien kanssa. Oli taas monta hyeenaa baarissa ja tuntuki ihan mukavalta olla jutissa muitten potentiaalisten kanssa.. Ilta päättyi ja olisin menny Jäbän viereen yöks mutta siinä sitten ajeltiin autojen kanss miten sattuu eikä niistä ottanu selvää.. Todella sekavaa. Menin kotiin yöks ja tekstailinki toisen tyypin kanssa. Jäbä soitti sen tuhat kertaa ja luuli et mul on joku muu ku en tullu sen viereen. Mun oli tosi hyvä nukkua yksin..Yleensä oon aina halunnu sen viereen, oli sit mikä ikinä tahansa.. Viikonloppu meni siinä että nähtiin hyvin vähän koska se meni kaverien kanssa ja mua ei ees kiinnostanu enää nähä...En siis tiedostanu sitä, oli vaan omituisen helppo olla toisesta erossa ku ennen suutuin jos se oli kaverien kanssa eikä mun..SAIRASTA. Maanantaina yks tyyppi alko puhelemaan facessa... Muutama päivä meni sen kanssa vaan puhuessa ja Jäbää vältellessä koska halusin jutellä tän tyypin kans faces... Päivä tai pari ennen uutta vuotta Jäbä soitti ja kyseli mikä meininki että josko nähtäis...Mua ahdisti...Ja varsinki se et tän tyypin kanssa jutut syveni nopeesti... Olin puhelimessa vaikeee.. En ollu suunnitellu mitään..En tienny mitä tehdä...Se vaan oli niin vaikeeta puhelimessa. Se jotenki huomas et oon vaikee ja sano et "no sit ei varmaan nähdä ku on noin vaikeeta " ja tyyliin jotain että mitä järkee olla yhdessä sit... Siihen tartuin ja sanoin ettei mitään...Koitin lievittää ja selittää ettei ole mitään järkeä kun se on vaan yhtä riitelyä... Mun muru hajos siihen paikkaan... Se ei halunnu ees käsittää et asia on totta... Se ei millään halunnu.....

Mulla ei tuntunu yhtään pahalta..:o En tajua..Ehkä tää tyyppi jonka kanssa oli niin paljon jutuissa autto asiassa ja hyvä niin..Olin kyllä kauan halunnu eroon Jäbästä koska se ei osaa arvostaa ja kohdella mua oikein. Mä en aina ees tajua mimmonen tyyppi mä oon...En esim ikinä olis ajatellu et muutan kotoa pois niin nopeesti mutta kun täytin 18 tuli siinä se olo että NYT POIS. Ja Jäbän kanssa sama homma...Aikansa kutakin ja nyt on aika saada uusia tuulia ja uutta suoleen. Näin nuorena on turha jäädä juttuun jos se ei oikeesti ole niiiin hyvä.. Oisin pystyny elämään sen kanssa mutta "älä ole sen kanssa jonka kanssa pystyt olemaan, vaan ole sen kanssa jota ilman et pysty elämään"....<3 

Jäbä oli ihan rikki..Kuinka idiootti mä oon voinu olla mutta toisaalta tuli olo että ihan oikein sille...Mitä vittu kohteli mua niin huonosti aina. Se halus mua takasin eikä päässy yli... Sitten tuli mulla hirvee tarve saada läheisyyttä... Tekstailtiin ja nähtiin ja peuhattiin.. Joskus vietettiin koko päivä yhdessä ja oli ihanaa..Alko kyllä toisen naama vituttamaan nopeesti ja aluks peuhaamisestakaan ei meinannu tulla mitään..Ajattelin vaan toista... Sitten touhun oli pakko loppua koska Jäbä taas elätteli toivoa ja mulla alko Tyypin kans olemaan enemmän juttua. Siihen se jäi....

Tiedän että se tulee pysymään mun sydämessä ykköspaikalla aina... Se on mun ensirakkaus..Sitä ei voita mikään. Liian vähän aikaa sain olla Sinkkuna ja vika on mun..Kuinka vitun tyhmä mä voin olla.... Näköjään kaikki pitää oppia kantapäänkautta saatana... Enkai voi olla 3kk jutun jälkeen valmis uuteen suhteeseen.. En todellakaan ja tunne tuntuukin ihan mitättömältä ja turhalta... Vaikka toisaalta hyvin terveeltä suhteelta ku ei ole semmonen maailmanlopunmeininki että pitää kokoajan olla toisen kanssa. En ole mustasukkanen koska luotan toiseen. Kaipaan hirveesti Jäbää..Sen kanssa oleminen oli niin ainutlaatuista..Meillä oli semmonen yhteys ettette kukaan voi tajutakkaan.. Enää en ees muista niitä pahoja asioita minkä takia tuli mitta täyteen ja olisin ehkä valmis kokeilemaan uudestaan...Siinä ei olis mitään vitun järkeä... Joten järki huutaa vahvana päässä että et VITUSSA. Haluan kunnolla nyt päästä irti siitä.. Mutta vitun vaikeeta on kun aina jostain siitä kuulee tai kun näkee toista...

Kaiken lisäksi se on pilannu mun elämän lopullisesti... Sain siltä taudin... Ja vielä väitti ettei ollu ketään käyny panemassa... SAATANAN VITUN KAKARA TEINI..Arvaa miten paljon teki sillon alussa mieli mennä pieksemään toinen...Vittu..Mun ELÄMÄ, ei menekkään niinku kirjoissa ja se ahdistaa...Ei tunnu siltä että elämä jatkuis... Mutta tauti on kuitenkin hyvin mitätön ja yleinen... Perhe ja uus miäs on mua tsempannu hirveesti tän kanssa ja oon jo suht sujut...Halutki on palannu takasin. Kukaan ei ees tajua miten ihana tyyppi mun uus Miäs on..Ei semmosia kuule ole ku yks miljoonassa...Ehkä jos sitäkään..Tuskin..Miten kukaan voi olla noin aikuinen ja hyväksyä tän asian ja tukea mua.. Mä oon sille niiiiiin paljon velkaa...Se on auttanu mua suuresti nousemaan tästä kuopasta... 

Nyt kuitenki tuntuu että elämä jatkuu, ja parempana jatkuukin eteenpäin..Olen taas sata asiaa kokeneempi tässä elämässä..Mutta helppoa ei ole ollut... En suosittele kenellekkään...Paljon on vielä edessä mutta hiljennytään hetkeksi edes elämään ihan rauhaisaa ihanaa turvallista elämää...Pliiis...Mä oon aika loppu.. MUTTA VITUN VAHVA....YEAHHHHHHHHHH.......

p.s: Biisipäivityksiä tulossa..Tän vuodatuksen kirjottamiseen meni 40 minuuttia...Helpottaa ja voin aina repiä haavat auki uudestaan lukemalla näitä....Huomasin juuri etten ole koskaan oikeen perusteellista selvitystä tehny miten me Jäbän kanssa tutustuttiin..Se oli yhtä monimutkaista ku tää erokin...Mutta niin speciaalia....Mä rakastan sua ikuisesti.....<3 Näin vaan piti tapahtuu....Muutama vuosi ikää enemmän ja erilainen elämäntyyli ja kokemus ni oltais todennäköisesti yhdessä hamaan tulevaisuuteen... Meidät oli niin luotu toisillemme.... Jos joskus tän tekstin sulle paljastan....Ni toivon et osaat arvostaa tätä... Ja annat mulle anteeks kaiken sen pahan mitä oon sulle aiheuttanu...Meidän juttu vaan oli jotain vitun ainutlaatuista....<3