Yksi asia mitä kadun hirveästi on nuoremman koiran vähättely, se että olen ollut niin vitun kapeanäköinen ja odottanut siltä samaa kuin vanhemmalta. En ole huomannu mikä kultakimpale mulla on käsissä, enkä ole tajunnu että aivan erilaisilla menetelmillä se olisi täydellinen, aivan uskomattoman hyvä. Olen vaan sokeesti ollu siihen pettyny, mutta kaikki onkin johtunut vain minusta ja omasta tyhmyydestäni. Pyydän niin syvästi anteeksi kaikilta asian osaisilta, eniten koiraltani. ARGHH, ihan hirvee tunne.

Se on niin täydellinen kaikin puolin, mutta olen vaan väärin lähtenyt sitä viemään niin mitä voi odottaa koiralta kun siltä on nuorena viety kaikki oma-aloitteisuus ja uskallus pois sillä että olen tehnyt liian vaikeita juttuja ja ollut siihen tyytymätön. Varsinkin kun se ei kestä semmosta. Olen ollu ihan hirvee. Siihen meni 2 vuotta ennen kun opin hyväksymään koiran sellaisena kuin se on ja arvostamaan sen ainutlaatuisuutta, jokainen meistä on persoona ja hyväksyttävä sellaisena.

Nyt olen kuitenkin ymmärtänyt millä menetelmillä se toimii ja homma paranee kokoajan. <3 Se on monella tapaa parempi kuin tuo vanhempi jota pidän elämäni koirana. SE on niin täydellinen rakenteeltaan, aivan ideaali, upea karva, kaunis pää, ja mittasuhteet, koko, väri.... Ihan kaikki. Sillä on hermot, sillä on moottoria, sillä on intoa, se on hullu, sillä on energiaa vaikka kaikille jakaa. Se on kiltti, tulee toimeen kaikkien kanssa, ystävällinen ja lapsirakas. Sen pennun vielä otan, ja tiedän mitä saan ja miten lähden sitä viemään. Tuskin siitä kuitenkaan äitinsä veroista tulee. Tuo on kuitenkin niin valloittava ja upea.