Se on niin raskasta ku mikään ei oikeen tunnu miltään. Vaikka leikin ihmisillä niin ku ne olis mua varten enkä piittaa vaik toinen on ihan hukassa tai parkuu porukoilleen ku oon vaan tehny jotain todella ajattelematonta... Ei siis oo kyse yhdestä ihmisestä...Mä elän nyt vaan sitä aika ku tiiän et lähtö tulee ni en ala tänne rakentamaan mitään sen suurempaa. Mutta vois mulla joku kosketus todellisuuteen silti olla..:O  Mä tiedän et mul tulee vaikeeta ja tulee ikävä, luulen et jotenki koitan sitä nyt siirtää syrjään esittämällä vitun tunteetonta.. Koitan esittää muille et ei mua paljoo liikauta vaikka jätän kaiken tänne ja lähden kohti tuntematonta...

Välillä tulee semmonen olo että olis ihana ku nyt olis se joku toinen jonka vois pyytää tekemään ruoan, jonka kanssa vois jakaa ne raskaat kotihommat, jonka vois pyytää ees kerran laittamaan lakanat sänkyyn ku ei ite jaksa.. Se jonka kainaloon mennä rutistuksii ja jolle kiukutella ja huomata kaipaavansa vaan vitusti läheisyyttä ja sitä että pidetään kiinni päästämättä irti.. Kai mä oon jotenki ihan kesken vielä. Semmonen olo ainaki on vielä. Tarviin turvaa...henkisesti...

On yks ihminen....johon tunnen kyllä semmosta vetoa että ihan arkielämä vois sen kanssa toimia ku rasvattu..:O Siitä tulee semmonen tunne kun ei tartu siihen että mitenköhän käy, löydänkö koskaan semmosta toista...

Tuntuu niinn surkeelta jättää kaikki tänne, kaikki taakse ja jatkaa...huh...jos tästä selviän ni oon aika voittaja...