Ei se oo helppoo.. Ei missään nimessä..

Oon jotenki ollu elokuusta asti niin mahdottoman onnellinen, ilonen ja eläny vaan ihan pilvissä. Sillon tutustuin tyyppiin jonka kanssa nyttemmin seurustelen. Ollaan seurusteltu jo 3 kuukautta. Mä en koskaan, koskaan ennen oo tuntenu KETÄÄN kohtaan mitään tällästä... pelottavaa..tosi pelottavaa... Siinä on jotenki kaikki niin kohdallaan vaikka paljon on myös epäkohtia, mutta ne epäkohdat liittyy vaan muotoseikkoihin, ja siihen mitä muut ihmiset meistä ajattelee, ja siihen mitä mun järki asiasta sanoo. Tämä tyyppi on musta jonkin verran nuorempi..:S

Tyyppi on iskeny muhun ihan ensinäkemältä vaikkakaan sillon en osannu ajatella mitään tällästa syntyvän meidän välille koska ikäero oli sillon mulle tosi kova pala.. Oltiin tosi paljon yhessä toisten kavereitten kautta ja molemmat aina odotti vaan sitä että näkee toisen ja saa hengata sen kanssa... Sen seurassa oli niin mahdottoman mukavaa ja ihanaa. Aina sai vaan nauraa.. Ei tullu hiljasta hetkee. Yhtäkkiä huomattiin vaan olevamme kokoajan yhdessä, kahdestaan, nysväävämme meillä.. Me ajauduttiin yhteen koska vedimme vain toisiamme puoleemme.

Nyt en kuitenkaan jaksa kertoa enempää siitä miten olemme tutustuneet ja miten suhteemme on sujunut. Todennäköisesti tulen kertomaan historiasta lisää. Kukaan ei tiedä tästä blogista. Ei kukaan. Haluan kuitenkin tuoda ajatukseni esiin koska rakastan niin vietävästi että tukahdun ja kuolen jos ei vaan saa itteä purettua. Kavereita en jaksa kaikilla ajatuksillani ja murheillani vaivata koska kukaan ei voi käsittää sitä miten paljon tästä ihmisestä pidän.

Rakastan sitä niin paljon että kaikki pienet vastoinkäymiset saa mut nykyään vaan purskahtamaan itkuun. Jokin mussa kuitenki koittaa saada pysymään niin vitun kovana ja pitämään itseäni edes jossain arvossa. Olen helvetin takertuvainen tyyppi, takerrun ihmisiin, paikkoihin, kokemuksiin..ihan kaikkeen, myös rutiineihin. Mun maailma kaatuu aina hetkeksi jos joudun luopumaan jostain..Mutta onneksi vain hetkeksi..;) Mua vituttaa olla näin riippuvainen jostain ihmisestä, varsinkin kun olin vielä puoli vuotta sitten aivan vannoutunut sille etten todellakaan hanki itelleni palloa jalkaan. Koko vuosi 2009 on ollu mulla ihan hirveetä FLOW:ta..Täytin 18 ja menny baareissa miten tykkää.. On ollu mahtavaa ja on tullu paljon koettua. Tää tyyppi sai kuitenki mut rauhottumaan ja asettumaan vaikke sitä kukaan olis uskonu. Varsinkaan kun kattoo tyyppitä. Mä olenki rauhottunu ja valtavasti olenkin. Mähän en oikeestaan enään ees käy missään. Lagaan vaan ton jäbän kanssa..Mutta olen niin onnellinen...<3<3

Mä oon huomannu sen miten mustasukkanen mä olen. Jotenki en sittenkään luota itteeni täysin..Itsetunto ei välttämättä olekkaan niin vahva mitä luulis. Mä en haluu menettää sitä koska jos niin kävis oisin aika paskana. Tyyppi on mun ensi rakkaus, koska en ollu ennen rakastanu ketään, enkä tiennyt edes mitä rakkaus on. Nyt tiedän ja VOIN SANOA ETTÄ TEKEE KIPEETÄ.

Tää tyyppi on vaan kertakaikkiaan mulle niin rakas niin rakas etten pysty olemaan välittämättä jos se mesettää joittenki muijien kanssa joita sen kaveri koittaa pokaa. Mä en kestä..Oikeesti.. Mä oon saanu tota jo ihan tarpeeks. Mä koitan olla välittämättä ja ku se sanoo ettei sil oo mitään tekemistä asian kanssa. Mut ku en voi luottaa, MIKS MÄ EN VOI LUOTTAA..? Mun on sanottava sille et se loppuu tommonen koska mulle tulee paha mieli..Mutta kuulostaa niin vitun tyhmältä..En mä haluu silt tommosta kieltää mun vainoharhaisuuden takii...En haluu olla tommonen määräilijä..

Sit ku se on välillä niin vitun vaikee tapaus.. Mä muka kiukkuun ja sit se utelee miks.. IHAN NIINKU SE EI TAJUAIS ET TEKEE IHAN VITUN PASKAAA.. Sit se että se on kavereitten seurassa ihan eri tyyppi, niin vitun erilainen. Kai se jotain roolii vetää, jotenki se ei oo niin huomaavainen ja ystävällinen mua kohtaan ja siitä mä en tykkää..Tulee vaan semmonen olo et mä en oikeesti oo sille tärkee.. No okei..Tää on ihan hirveetä liiottelua ja sit viel se ettette tiedä mimmonen ihminen on...Se on ihana..

Meil on ollu niin mahdottoman magee suhde ja nyt ku alkaa tulee semmosta pientä kränää ja sitä et haluis vaa omistaa toisen ni tää jäbä on heti itkemässä siitä...Mä tykkään oikeesti siitä niin paljon et mua ei pienet kinat haittaa yhtään, en ees huomaa niitä tai muista seuraavana päivänä.,..Mut jäbä on herkkä ja monimutkanen.. SE ei kestä yhtään vittuilua, ei yhtään, ei yhtään...ARGHHH...seki oli aikoinaan yks seikka miks mä rakastuin siihen..SE ei suuttunu mistään... Nykyään ei kestä vittuilua yhtään, johtunee varmaan siitä että aiheet on muuttunu enemmän koskemaan meidän juttua ja meidän rakkautta eikä se haluu mua menettää joten ei jaksa semmosta kuunnella..

Jos mä oikeesti pääsisin puhumaan jollekki ammattiauttajalle...Vois helpottaa..Vaikka mulla on ihan mahtava kaveri jolle oon fiilistelly tätä juttua ihan siitä lähtien ku jäbän tapasin...Kaveri ymmärtää, se osaa niin hyvin tukea ja mennä meijän molempien ajatusten sisäään..Aivan huikee taito...

Mulla on ollu tosi vaikeeta..Suutun kuulemma pienistä asioista mut se ei johdu kyllä ainoastaan minusta..Sen pienetki pahat sanomiset (jotaka yleensä on läppää) satuttaa nykyään tosi paljon...tosi paljon...liikaa.. Se ei aina osaa ymmärtää, koska on vielä tosi lapsi vaikkakin ikäisekseen vanhan olonen..

Mut sen verran on pakko sanoa..Mä en aijo kattoo kauaa juttua jos se ei ymmärrä lopettaa niitä asioita mitkä mua satuttaa..vaikka ei olis mitään pahaa...Mutta kun ei voi tietää.. Mä en voi kattoo sitä kauaa koska oon ihan paskana jossain vaiheessa... Niin paskana... Nyt mä odotan sen soittoa koska edellinen puhelu piti heittää kiinni koska kyyneleet vaan tuli silmiin... Kaikki oli taas mun piikkiiin.. VITTU...  Mä haluisin sen viereen yöks ja puhuu asioista, mut todennäkösesti se taas vetää pultit jostain ja kääntää mulle selän ja selittää ettei oo kiukkunen muka,.,.,Vitun neiti...

Mutta silti mä niin rakastan sitä... Vaikka sattuu.....:/