En tiedä todellakaan mitä haluan..mutta nyt se on jo helppoa kun on kussu kaiken. 

Ei tiiä taas mistä lähtis selvittämään asiaa.

Meijän välit on exän kanssa (sen jonka jätin viime uutenavuotena) on lämmenny, tai lähinnä ollaan hengattu sen kanssa vaan tosi paljon koko kesä koska humppasin koko talven muissa miehissä. Sieltä en saanu oikeen mitään rauhaa sielulle joten alko tulee kaipuu rakkaan viekkuun. Oon silti kokoajan sille selittäny et mä en ole naimisissa sun kanssa, et saan nähdä muitaki mutta tehää semmonen sopimus ettei mennä toisten kanssa peuhaaman, tai jos haluaa ni sitten loppuu tää meijän hengailu. 

No arvatkaas oliko vaikeeta aikanaan muuttaa tänne ku oli itku kurkussa aina lähdössä sen luota. Päivä jona muutin lähdin yöllä sen kainalosta itkien, tais se herätä mutta mä en voinu sanoo mitään ku koitin vaa olla repeemättä itkuun. Ensimmäiset päivät täällä uudella paikkakunnalla oli hirveet. Oikeesti pillitin vaan taukoamatta ja koiratki oli ihan pois ittestään ku mä olin niin rikki. No heti ekana viikonloppuna otin extemporee junan alle ja lähdin viikoksi kotiin ku oli koulua vaan kahden luennon verran koko viikolla. Menin suoraan rakkaan luo. (Käytän nimitystä rakas, ku mulla ei oo koskaan ollu niin vahvoja tunteita ketään kohtaan, ja se sana saa mulla oikeutuksen kun puhun tästä tyypistä). Siivottiin sen huone siinä fiiliksessä ku oli niin mahtavaa olla taas yhdessä. Biletettiin eka ilta ja vika ilta kans..:) Oli se helvetin haikeeta taas lähtee tänne itkua pidellen.

Molemmat on kaivannu toisia ihan hirveesti.. Ja tuliki ajatus jos se muuttais tänne opiskelemaan jo syksyn haussa. No se järkkäs asioita siellä ja mulla alko tulee pakokauhu. Itsehän olin sen aikanani heivannu ja halunnu eroon siitä ku tiesin ettei meillä vois olla mitään syvempää tulevaisuutta perheenperustamismielessä. Alko ahistaa ajatus että me tapeltais täällä joka päivä ja ei pääse toista karkuun ja  sit menee molempien elämä taas uusiks ku se joutuis taas muuttamaan ja ehkä takas himaa ja hakee kouluun siel taas ku ensin on alottanu täällä. Aloin pelkää sitä enkä uskaltanu ottaa riskiä..

Tottahan toinen suuttu mulle siitä ja ihan oikeutettua, saatiin se sovittua ja sitten aloin taas kuulla kaikkee sen kännäämisestä kotopuolessa ja olin kyl hiuka kiukkunen ku en pysty luottaa siihen sit yhtään, kun edelleen oli sopimus ettei muita saa olla. Aloin ajattelemaan etten halua alkaa tämmöseen ku mulla on täällä koko elämä edessä et jos tapaa kuitenki jonku mielenkiintosen tyypin. Sanoin sitten että voidaan hyvin olla kavereita, et emmä haluu et se haaveilee mun perään ku mä en osaa päättää mitä haluun enkä jaksanu antaa sille sitä mahista enää et saa ensin hilluu miten tykkää ja sit aina krapulassa vaan ottaa muhun yhteyttä että on ikävä.. Luulis sit muullonki ilmottavan ja pitävän yhteyttä. 

No nyt se pisti välit poikki ku ei voi olla frendi. Vitun vittu. Yks parhaista kavereista meni nyt sit sinne. Harmittaa ja koitan kyllä saada sitä kääntämään päätä. Ja oon tajunnu et mul on hirvee ikävä sitä. Ikävä sitä että on joku jota ajatella, joku jota odottaa kylään ja joku joka kaipaa mua. Enkä osaa ajatella et sillä olis jotain säätöä muiden kanssa mut ilmeisesti on, vaikka niin vakuutti ettei haluu ketään muuta ku mut. 

Tuntuu niin pahalta et joutuis unohtamaan kaiken..Unohtamaan sen jota ajattelee ja jota kaipaa. Meillä oli kuitenki niin pitkä taival yhdessä, niin paljon ihania muistoja ja niin ihana rakastuminen. Ja se on se mun ensirakkaus jota en ehkä unohda ikinä. Kaikesta tulee mieleen se ja meidän yhteiset kokemukset, kaikista biiseistä, kaikesta mitä teen, kaikesta mitä nään ja koen, tulee mieleen se ja meidän kokemukset. Ne oli ihania enkä haluis antaa niiden loppua, mutta pakko se on. Ja onhan siellä takana paljon paskaakin, mutta toinen on niin nuori. Tää olis pitäny tehä jo sillon ku sen jätin...Mutta ei, ku meikäläinen hommas heti uutta suoleen ja siinä sitä taas mentiin.

Toinen on ollu niin mun perään, halunnu vaan mut, ja kaiken sen paskan jälkeen mitä oon sille tehny ni se vaan haluu mut. Se tietää kaiken mun säädöistä  ja se vaan haluu mut.. Sille tein kaikkee paskaa nyt ku ollaan hengailtu mutta ei olla oltu yhessä (kävin sen kaverin kanssa salaa uimassa ja se luki mun facen yksityisviestit) ja se vaan haluu mut. Ja mä oon tämmönen sika sille. Mutta tää on ainut oikee ratkasu vaik tää on vitun vaikeeta ja ietin edelleen onko tää oikee ratkasu. Että soitanko sille ja sanon että palataan yhteen. Jos näin tekisin niin se olis sitten niin että siitä ei enää erottais. En kestäis ja olis hyvä saada siihen semmonen pakote että vaan koittaa selvitä kaikista riidoista, mutta niinhän me ollan aina tehty. Se on nyt kuitenki myöhästä koska hänellä on niin hyvä olla nyt eikä oo paska fiilis MUN TAKIA... JA blaa blaaa... vittu... En ees haluu kotii enää mennä ku kaikki siellä muistuttaa mua siitä.. Ja mihin meen yöks..? Ennen olin aina siellä ja nyt pitää sit kuolla porukoilla vai?

Mä en vaan osaa olla yksin... Just kävin kaverin kanssa lenkillä ja puhelin että mä en oo koskaan yksin. Olin kotipaikkakunnalla kun vielä asuin, ni aina kavereitten kanssa, korkeintaan päivässä kaks tuntia yksi ja muuten kokoajan jonku kanssa. Nyt on vaan niin paljon luppoaikaa eikä saa hengata niitten frendien kanssa jotka on tuntenu aina...:S Ehkä tää tästä vaikka vaikeaa tää nyt on jonku aikaa.. Toivottavasti helpottaaaaaa

Mä en ikin enää haluu rakastuuuu.. Tää on perseestä..Eron jälkeen viel perseemmästä on se et en haluu nähä tai kuulla sitä jonku toisen kanssa. Mut mähän oon tehny sen sille ja aika pahasti sillon ku jätin sen...Mä oon vaan niin paska ja likin toisten tunteilla...