Luen rakkausrunoja ja kuuntelen hyviä biisejä <3 "Mua videään, kun vaan sä hymyilet, mua videään jos vaan sä katsot mua, mua viedään, kun mä kosken sua"

Aloin kuvittelemaan tilanteen...Juhannusyö, kun ilma viilenee ja tulee jo hivenen hämärää, istutaan kahden laiturilla, kuunnellaan sitä maisemaa, vettä ja lintujen laulua, kuin luontokin laskeutuis hetkeksi levolle ennen kuin päivä taas koitaa. Ollaan vaan lähekkän, kosketuksissa toiseen, ei tarvi puhua kokoajan, olla vaan onnellinen kun saa olla siinä, välillä nojailla, hymyillä ja pakahtua siihen tunteeseen. Miettiä syntyjä syviä, sitä miten me kaks ollaan päädytty siihen yhteyteen koko maailman syövereistä, ollaan me kaksi, yhdessä, toivottavasti loppuun asti. Muut nukkuu, ja me nautitaan kaikesta siitä mitä kesäyö voi tarjota kahdelle rakastuneelle. Puhutaan hiljaa, nauretaan, välillä uppoudutaan suudelmiin. Sitä toivoo, ettei siitä tarvisi lähteä mihinkään, sais elää hetkessä, siinä, olla levollisena, ei kiire mihinkään, ei tarvi etsiä ketään. Tuntuu ihan abstraktilta olla siinä, kuin jostain todellisesta sadusta, ei mitään multa puutu, tekis mieli vaan itkeä ja pitää toisesta kiinni. Haluan päästää onnen kyyneleet valloilleen, haluan olla aito ja antaa kaikkeni, haluan olla haavoittuva ja heikkona johonkin, niin pahasti etten ajattele mitään enää järjellä. En ahlua pelätä uskottavuuden tai maineen puolesta, haluan tehdä kaikkeni jotta saan olla hänen kanssa. Haluan elää onnellista elämää, ihan arke, en mitään erityisluksus elämää, haluan että jokainen arkipäivä on turvallinen, ja onnellinen saan perustaa perheen ja rakastaa kun saan olla heidän kanssaan. En halua elämältä sen kummempaa. Haluan arjen rakkaan kumppanini kanssa jossa on hyvä olla.

Se tunne kun haluaa paeta kaikilta muilta, kahdestaan olemaan ja elämään, nauttimaan hetkestä joka on ainutkertainen, uniikki. Ne naurahdukset, ilmeet, hymyt, tunnelma joka huokuu, se pitäis saada purkitettua <3 

Sinun ei tarvitse kertoa minulle 
kuinka suuresti minua rakastat, 
jos vain jaksat hidastaa askeltasi omiini sopiviksi, 
kun aika tekee minusta hitaan ja vanhan. 
Sinun ei tarvitse myöskään kertoa, 
että olen sydämesi valittu, 
jos vielä vuosienkin jälkeen silmilläsi jaksat väkijoukosta 
etsiä minun silmäni, ja jäädä niihin kiinni. 
Jos vain jaksat ymmärtää minua silloin, 
kun en itsekään itseäni ymmärrä, 
ja pysyä samassa huoneessa kanssani silloin, 
kun olen itse itsellenikin sietämätön, 
en koskaan vaadi sinua todistamaan rakkauttasi minuun. 
Sinun ei tarvitse kertoa minulle, 
kuinka suuresti minua rakastat, 
mutta kerro Rakkaani silti. 
Kerro usein, 
jotta rakkauden kipeä korvani kuulisi sen, 
mitä vapiseva sydämeni jo tietää

(Netin syövereistä löysin, tekijästä ei tietoa)